Olen kesän aikana alkanut kuunnella podcasteja ja yksi kiinnostavimmista podcasteista on ollut Ysistä viiteen. Natalia Salmelan ja Vivian Valpurin podcast käsittelee työelämää ja bisnestä.
Viimeisimmässä jaksossa käsiteltiin työpaikan vaihtamista ja jaksossa annettiin mm. vinkkejä työn hakemiseen, CV:n tekemiseen ja työhaastatteluihin. Iso suositus jaksolle, vaikka uusi työpaikka ei olisi juuri nyt kiikarissa.
Itsekkin rekrytoinneissa mukana olleena, olen hyvin erilaisia hakemuksia vastaanottanut. Ja olen myös itse lukuisia hakemuksia lähettänyt.
Kuva: Erja Käppi
Natalian ja Vivianin podcastin jaksossa pohdittiin mitä CV:n olisi hyvä sisältää. Molemmat henkilöistä oli sitä mieltä, että vain oleellinen työkokemus kuuluu hakemukseen. Olen monelta osin samaa mieltä, sillä olisihan se vähän hassua kertailla vaikka jätskimyyjän duunia parin kymmenen vuoden takaa. Jakson jälkeen jäin kuitenkin miettimään omaa työhistoriaani.
Olen tehnyt vuosien varrella aika monenlaisia töitä. Tämä on ollut etuoikeus, koska erilaisten työtehtävien myötä olen voinut myös tavata erilaisia ihmisiä. Useamman työtehtävän olen kuitenkin jättänyt pois CV:stäni ja tähän on ilmiselvä syy - nämä työt eivät liity alaani oikeastaan mitenkään. Tosin, kun hieman asiaa miettii tarkemmin, niin oikeastaan kaikista työtehtävistäni on ollut ammatillista hyötyä, vaikka aina siltä ei ole tuntunut.
Päätinkin listata kolme ensimmäiseksi mieleen tulevaa aikaisempaa työtehtävää, jotka eivät liity alaani, mutta silti ovat tuoneet osaamiseeni jotain tärkeää.
Top 3 (muut) työtehtävät
1. Lentokoneiden yösiivooja
Olen tehnyt monenlaista siivoustyötä. Rankimpana voisin pitää lentokoneiden yösiivoojan pestiä. Työtä tehtiin nimensä mukaisesti yöaikaan. Työ ei ollut mitään siistiä sisähommaa vaan ahtaassa tilassa ja kovassa kiireessä tehtävää työtä. Lisänä yöaikaan tehtävä työ, joka oli mielestäni henkisesti raskasta.
2. Hengenpelastajana USA:ssa
Työskentelin opiskeluaikoina pätkän Jenkeissä hengenpelastajana. Työtä tehtiin 8-10 tuntia päivässä, kuutena päivänä viikossa ja palkka ei päätä huimannut. Työ oli fyysisesti raskasta ja vaati myös henkisesti aika paljon.
Hengenpelastajat vapaalla Miami Beachillä.
Jotta hengenpelastajana pystyi tekemään hommia USA:ssa, suoritin hengenpelastajan lisenssin paikan päällä. Työ oli pääosin melko yksitoikkoista ja siksi myös teki siitä "vaarallista". Tuijotellessa maisemaa saattoi helposti vaipua syvälle omiin ajatuksiin ja tähän ei taas ollut yhtään varaa. Vesipuistossa oli melko paljon pelastuksia, itseni kohdalle osui yksi. Onneksi pelkällä säikähdyksellä selvittiin.
Hengenpelastajan työssä yhdistyi sekä yksin että yhdessä tekeminen. Ketään ei jätetty pulaan ja aina turvattiin toisen selustaa. Työ kehitti erityisesti paineensietokykyä ja kohtaamaan erilaisia ihmisiä. Palvelukulttuuri oli myös USA:ssa aivan erilainen kuin Suomessa. Ystävällisyyttä, hymyä ja small talkia sisäistin myös tehtävän myötä.
3. Kemiallisen pesulan pesulatyöntekijä
Työskentelin lukion ohessa reilun vuoden kemiallisessa pesulassa pesulatyöntekijänä. Tämä oli ensimmäisiä vakituisia töitäni. Työvuorot olivat pitkiä ja töiden jälkeen piti vielä jaksaa tehdä mahdolliset läksyt ja lukea tentteihin. Samalla kuitenkin opin ajanhallintaa ja ottamaan vastuuta. Tärkeimpänä oppina tuli ehkä oman puolen pitäminen tilanteen vaatiessa. Vanhemmat työntekijät tuppasivat hieman tekemään omien etujensa mukaisesti. Nuorelle tämä oli uusi juttu.
Mitä hommia sinä olet tehnyt ja mitä koet niistä hyötyneesi? Suosittelen miettimään!